Kuva 1. Hienoa tunneilmaisua ja eläytymistä. Carmenin ja Don Josén ensikohtaaminen.
Viimeinen
harjoituspäivä. Takana on tiukka treenikausi, edessä ohjaajan
viimeinen puristus, ennen kuin näyttelijät saavat esityksen
lopullisesti haltuunsa esityskauden koittaessa. Palaset ovat
kohdallaan, viimeiset läpimenot olisivat laadullisesti käyneet jo
ensi-illasta. Näyttelijät ovat todella kovassa iskussa ja yhdessä
tekemisen halu, ilo ja taso, joka porukasta huokuu innostaa minuakin
antamaan heille kaikkeni. Vielä pari päivää. Mitä tahansa
esitystä voitaisiin hioa loputtomiin, mutta ohjaajan täytyy pystyä
päästämään irti. Vapaus ja virtaus ovat ydinsanat hengittävään
esitykseen. Ohjaajan tulee ohjata itsensä ulos lopputuloksesta,
antaa näyttelijöiden impulssien virrata ja esityksen alkaa elää
omaa elämäänsä. Esityksellä täytyy olla lupa kasvaa ja
kukoistaa vielä esityskaudellakin.
Mutta siis... vielä on kenraaliharjoitus jäljellä. Vielä voin antaa viimeiset ohjeet, kannustaa ja tukea. Sen jälkeen esitys on näyttelijöiden omaisuutta. Olen varma, että he pitävät siitä hyvää huolta. Olen myös varma, että yleisö pitää näkemästään(tulen vielä kommentoimaan ensi-iltapäivää seuraavassa, viimeisessä tämän blogin artikkelissa).
Kuvat 2-4. Paltamon kesäteatterin porukalla on huikea yhteishenki. Kuluneen harjoituskauden leimaavimpia tuntemuksia ovat olleet jaettu ilo, eläytyminen ja siitä nauttiminen, sekä hetkeen heittäytyminen. Tällaista työryhmää on ollut etuoikeus ohjata.
Eräässä aiemmassa bloggauksessa mainitsin eräästä lavastuksen erikoiselementistä, joka Paltamon Carmenissa taitaa kuulua enemmän puvustukseen, kuin lavastukseen. Mielestäni kesäteatteriperinteeseen kuuluu suorastaan olennaisesti, että näyttämöllä nähdään, joko halonhakkuuta, tai jokin tällainen elementti. Suurkiitos lainasta erikoiselementin omistajalle, Ilpo Mannelinille. Tässä kuva:
(Kuvat 1.-5.: Merja Moilanen)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti