Ensi-iltaviikko, ohjaan itseni ulos esityksestä: Eläköön näytelmä!

 

Kuva 1. Hienoa tunneilmaisua ja eläytymistä. Carmenin ja Don Josén ensikohtaaminen.

Viimeinen harjoituspäivä. Takana on tiukka treenikausi, edessä ohjaajan viimeinen puristus, ennen kuin näyttelijät saavat esityksen lopullisesti haltuunsa esityskauden koittaessa. Palaset ovat kohdallaan, viimeiset läpimenot olisivat laadullisesti käyneet jo ensi-illasta. Näyttelijät ovat todella kovassa iskussa ja yhdessä tekemisen halu, ilo ja taso, joka porukasta huokuu innostaa minuakin antamaan heille kaikkeni. Vielä pari päivää. Mitä tahansa esitystä voitaisiin hioa loputtomiin, mutta ohjaajan täytyy pystyä päästämään irti. Vapaus ja virtaus ovat ydinsanat hengittävään esitykseen. Ohjaajan tulee ohjata itsensä ulos lopputuloksesta, antaa näyttelijöiden impulssien virrata ja esityksen alkaa elää omaa elämäänsä. Esityksellä täytyy olla lupa kasvaa ja kukoistaa vielä esityskaudellakin.

Mutta siis... vielä on kenraaliharjoitus jäljellä. Vielä voin antaa viimeiset ohjeet, kannustaa ja tukea. Sen jälkeen esitys on näyttelijöiden omaisuutta. Olen varma, että he pitävät siitä hyvää huolta. Olen myös varma, että yleisö pitää näkemästään(tulen vielä kommentoimaan ensi-iltapäivää seuraavassa, viimeisessä tämän blogin artikkelissa). 

 













Kuvat 2-4. Paltamon kesäteatterin porukalla on huikea yhteishenki. Kuluneen harjoituskauden leimaavimpia tuntemuksia ovat olleet jaettu ilo, eläytyminen ja siitä nauttiminen, sekä hetkeen heittäytyminen. Tällaista työryhmää on ollut etuoikeus ohjata.






Eräässä aiemmassa bloggauksessa mainitsin eräästä lavastuksen erikoiselementistä, joka Paltamon Carmenissa taitaa kuulua enemmän puvustukseen, kuin lavastukseen. Mielestäni kesäteatteriperinteeseen kuuluu suorastaan olennaisesti, että näyttämöllä nähdään, joko halonhakkuuta, tai jokin tällainen elementti. Suurkiitos lainasta erikoiselementin omistajalle, Ilpo Mannelinille. Tässä kuva:

 Kuva 5. Toreadori Escamillon(Heikki Anttonen) kenties tärkein vaatekappale on vuosimallin 59 Cadillac. 
(Kuvat 1.-5.: Merja Moilanen)

Hurraa! Ensimmäinen läpimeno takana!

Eilen saatiin lopulta ensimmäinen kunnon läpimeno tehtyä. Teatteritermeistä tietämättömille: läpimeno, eli ”läpäri” tarkoittaa harjoitusta, jossa näytelmä mennään keskeytyksettä läpi alusta loppuun saakka. Minulla on kohtausharjoituksissa ollut tuntuma, että hyvää juttua ollaan tekemässä ja jo ensimmäinen läpäri osoitti, että tuloillaan on ihan hurjan hieno teatteriesitys. Läpimenoilla on valtava merkitys ohjaajalle ja näyttelijöille. Kokonaisuus hahmottuu ja näyttelijät pääsevät sen pohjalta tarkkailemaan, miten hyvin roolihahmojen kehityskaari toimii tarinassa. Tämä on sitä aikaa, kun ohjaaja siirtyy ison pensselin käytöstä yksityiskohtiin. Yksityiskohdat ovat tarinankerronnassa sikäli tärkeitä, että niiden kautta tarina syttyy todella elävään liekkiinsä. Ilman eläviä yksityiskohtia tapahtumat jäävät raportin tasolle.

 Kuvat 1.-4.: Viikonlopun pitkiin treenipäiviin liittyi läpimenon lisäksi kohtausharjoituksia, sekä tietenkin leppoisia evästaukoja.(kuvat: Panu Huotari)

Paltamon kesäteatterin nettisivut:
http://paltamonkesateatteri.fi/

Paltamon kesäteatterin Carmen fb-tapahtumasivusto

Näyttelijät ovat tehneet kuluneena viikonloppuna täyspitkää teatteripäivää ja vieneet omalla panoksellaan esitystä kilometritolkulla eteenpäin. Lavasteiden, rekvisiitan ja puvustuksen kanssa on vielä hommaa, mutta pian saadaan nekin kuntoon. Ensi-iltaan ei ole enää kovin pitkää aikaa ja loput harjoitukset tulevat olemaan läpäripainotteisia, tosin jonkin verran on muutakin viilaamista vielä edessä. Perhoset lepattelevat jo kovasti siivillään mahanpohjaa odottelessani ensi-iltaa. En malta pysyä paikoillani, sinkoilen ja kouristelen vuorotellen. Jännittää jo, mutta silti tuntuu hyvältä.

Laura Takasen suunnittelema juliste olkoon tämän blogipäivityksen loppukuvana. Kuvassa Don José(Panu Lyytinen) juoksee vuorilla sydänten perässä, häränsarvisten menneisyyden patojen jahdatessa. Onko kyse härkätaistelusta, vai korttipelistä? Kenen silmät katselevat taustalla? Kysymyksiä piisaa... Hyvä blogin lukija, tee toki itse tulkintasi kommenttikenttään(tarkastan mahdollisten tulkintojen julkaisukelpoisuuden ennen julkaisua).

Runonlaulantaa, puvustusta ja muovihaarukan syvin olemus

Carmenin harjoituksissa on viime päivät keskitytty erityisesti musiikkiin. Korhosen Markun sovitukset Bizetin lauluista alkavat vähitellen imeytyä Paltamon kesäteatterin poppooseen. Lauluharjoitukset ovat olleet sikäli haastavat, että näyttelijöiden musiikkitaustat ovat hyvin erilaiset: joku on keikkaillut bändin kanssa ikänsä, tai opiskelee laulua tosissaan, jollain on kuorotaustaa vuosien takaa, muttei ole vuosiin harrastanut musiikkia, jonkun on täytynyt laulaakseen mennä metsän syvimpään siimekseen ja vielä varmistaa, ettei ole oravaakaan lähimailla, ettei kukaan kuule ilmoille helähtäviä sulosointuja. Onpa joukossa vielä jokunen, joka ei vain jostain syystä ole aiemmin hoksannut, että äänellisen ilmaisun voi virittää musiikinkin taajuuksille. Kuitenkin nyt kaikki laulavat, ja komeasti laulavatkin. Laulujen sovituksetkaan eivät ole sieltä helpoimmasta päästä, mutta silti jokainen tuntuu saaneen ideasta kiinni. Mieleni minun tekevi jopa maalailla kuvaa kainuulaisesta laulukansasta ja osuihan tuo eräs Elias Lönnrotkin aikanaan runonlaulajia etsiessään useammankin kerran Paltamon kulmille. Lönnrot teki Kalevalan, Paltamon kesäteatteri tekee Carmenin.

Kuva 1. Korhosen Markku harjoitutti musiikkia ja toi näyttelijöiden mieleen Tenavat-sarjakuvien pianoa soittavan Amadeus-pojan.

Toinen tärkeä viimeaikainen askel eteenpäin oli puvustus, joka naisten osalta alkaa olla jo hyvällä mallilla. Se, että muutamilla näyttelijöillä on joitain hyvin nopeita roolinvaihtoja, jotka puvustuksessa pitää erityisesti huomioida, mietityttää. Vaatteet pitää pystyä vaihtamaan melkein lennosta, eli kovin monimutkaisia puettavia ei tällöin saisi olla, silti vaatteiden tulee olla näyttäviä. Myös vaatteidenvaihtoa pitää päästä harjoittelemaan, että siitä saadaan mahdollisimman sujuvaa.

Ensi-ilta lähestyy. Kaikkia kohtauksia on harjoiteltu, osaa enemmän, osaa vähemmän. Tulevalla viikolla keskitytään isompiin kokonaisuuksiin. Tarkoitus on käydä näytökset(niitä on neljä) yksitellen läpi, tutkia yksityiskohtia ja lopulta pitää ensimmäinen kunnon läpimeno. Ohjaajana täytyy katsella yksityiskohtia kokonaisuuden kautta. Kun muistaa pitää kokonaisuuden etualalla, sitä häiritsevät yksityiskohdat pomppaavat helpoimmin esiin. Näitä yksityiskohtia voi sitten yrittää hyödyntää, tai häivyttää. Yleensä yritän hyödyntää niitä, sillä häiriöt ja säröt ovat esitysten suurin rikkaus ja luovat niihin todellista elämäntuntua. "Virheettömistä" esityksistä olen usein lähtenyt kotiin jotenkin tyhjänä, ne eivät ole onnistuneet puhuttelemaan minua uutta muovihaarukkaa enempää. Kun haarukalla on syöty, tai kun se on katkennut syntyy jo tarinoita: kuka sillä söi? Miten se katkesi? Miksi se lojuu juuri täällä? Voiko sitä vielä käyttää johonkin? Jos vien sen roskiin, olen ehkä ratkaiseva osa sen tarinaa. Loppukohtauksen ratkaiseva tekijä.

Tämän päivityksen loppukohtaukseksi hieman musiikkia esityksestä. Tässä Sistrumin tangot, karaokeversio(ilman laulua), olkaat hyvät: